Uusien kuljettajien perehdytyksessä tärkeimpänä teemana oli turvallisuus

Silvasti rekrytoi toukokuun alussa 20 uutta kuljettajaa hoitamaan tuulivoimakomponenttien erikoiskuljetuksia Ruotsissa ja Norjassa sijaitseville työmaille. Työura Silvastilla alkoi kahden päivän perehdytysjaksolla Jyvässedun ajoharjoitteluradalla Lievestuoreella.   Kahden päivän aikana uudet kuljettajat kiersivät ryhmissä viidellä rastilla, joista neljällä tutustuttiin Silvastin erilaisten perävaunujen käyttöön ja ajamiseen. Lisäksi yhdellä teoriarastilla käytiin läpi yhtiön yleisiä asioita ja muun muassa toiminnanohjausjärjestelmä […]...

Ei aina vain kaikkein suurinta ja raskainta

Silvasti tunnetaan erittäin suurten ja raskaiden kuljetusten osaajana. Varsin iso osa yhtiön kuljetuksista on kuitenkin erilaisia pienempiä erikoiskuljetuksia. Silvastin liikenteenhoitaja Vesa Iivonen arvioi, että jos tuulipuistot jätetään huomioimatta, noin puolet kuljetuksista kulkee ”melko kevyillä painoilla”. Erikoiskuljetuksena liikutetaan kaikki kuormat, jotka eivät mahdu niin sanottuun rättikärryyn eli normaaleihin kuormamittoihin. Pienemmässä kokoluokassa Silvasti kuljettaa mm. teollisuuden tuotteita […]...

Erikoiskuljetusten suunnittelussa mennään detaljitasolle – iso kuva syntyy saumattomista työvaiheista

Erikoiskuljetusten suunnittelu on kuin suuren palapelin kokoamista. Jokaisella palalla on tärkeä paikkansa kokonaisuudessa. Suunnitteluvaiheessa konsultoidaan asiakkaan tuotekehitystä, tehdään millintarkkaa reittisuunnittelua, järjestetään erikoiskuljetusluvat, organisoidaan yhteistyötä satamatoimijoiden ja viranomaisten kanssa sekä tehdään kalusto- ja henkilöstösuunnitelmat. Kuljetusten oikea-aikaisuus on onnistuminen avain. Esimerkiksi tuulivoimaloiden suunnittelussa erikoiskuljetuksen asiantuntija otetaan mukaan jo tuotekehitysvaiheessa. Näin varmistetaan, että suunnitteilla olevia komponentteja on ylipäätään […]...

Silvasti rekrytoi 19 uutta kuljettajaa Norjan ja Ruotsin tuulivoimatyömaille

Silvasti on rekrytoinut 19 uutta kuljettajaa hoitamaan tuulivoimakomponenttien erikoiskuljetuksia Ruotsissa ja Norjassa sijaitseville työmaille. Uusien työntekijöiden valinnassa korostuivat erityisesti kolme seikkaa: hyvä ajoneuvon hallinta haastavissa olosuhteissa, englannin kielen osaaminen ja tiimityötaidot. Rekrytoinneista vastannut Silvastin kuljetuspäällikkö Esa Liikanen kertoo, että hakemuksia tuli hyvin eritaustaisilta kuljettajilta, mutta monia hakijoita yhdisti yllättävä tekijä. – En tiedä onko kyseessä […]...

Uutta kalustoa tuulivoimaprojekteihin

Ilman sopivaa ajokalustoa ei yksikään kappale liiku paikasta toiseen. Laadukas kalusto on avainasemassa ja siksi se halutaan pitää priimakunnossa. Silvastin toimintatapaan on aina kuulunut oma ja monipuolinen kalusto, jonka avulla asiakkaalle voidaan varmistaa sujuva kuljetus. Silvastin osaava henkilöstö vastaa siitä, että asiakkaalla on paras ja soveltuvin kalusto saatavilla. Silvasti on investoinut alkuvuonna voimakkaasti uuteen ajokalustoon. […]...

Uudet tilat ovat panostus henkilöstön ja kaluston hyväksi

Silvasti Groupin uusi pääkonttori huoltorakennuksineen alkaa nousta Jyväskylään Seppälänkankaan alueelle kevään aikana. Maanrakennustyöt tontilla ovat jo alkaneet ja uusiin tiloihin päästään suunnitelman mukaan muuttamaan alkuvuonna 2020. Uusien tilojen suunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto LPV Jyväskylä Oy. Uudet tilat ovat huomattavasti nykyisiä suuremmat ja monipuolisemmat, projektin yhteyshenkilönä Silvastilla toimiva Jari Sihvonen kertoo. – Toimisto, kuljettajien taukotilat sekä kaluston […]...

Silvasti arvostetussa uusiutuvan energian mediassa

Silvastin pohjoisten olosuhteiden osaamista esitellään kansainvälisessä Power & Energy Solutions-julkaisussa maaliskuun 2019 lopussa. Artikkelissa kerrotaan tuulivoimakuljetusten erityispiirteistä ja turvallisuusnäkökohdista. Reittivalinnat ja tiestön vaatimat muutokset voidaan ennakoida jo suunnitteluvaiheessa, mutta pohjoisen Euroopan muuttuvat sääolosuhteet voivat yllättää. Kun kyseessä ovat suuret kuljetukset, on onnistuminen lukuisista yksityiskohdista ja saumattomasta yhteistyöstä kiinni. Lue lisää Power & Energy Solutionsin nettisivuilta.

Silvastilta erikoiskuljetukset myös Venäjälle ja Venäjällä

Venäjän joskus omintakeisessa toimintaympäristössä saattaisi länsimaisten kuljetusyritysten olla haasteellista navigoida ilman vankkaa kokemusta ja paikallisosaamista. Silvastilta näitä onneksi löytyy yllin kyllin. Lännestä Venäjälle kulkee Silvastin kyydissä pääasiassa teollisuuden koneita ja laitteita. Oman Pietarin tytäryhtiön toimesta hoidetaan myös maan sisäisiä kuljetuksia. Ajankohtaiset tuulivoimalahankkeet Silvastin liiketoimintajohtaja Hannu Vuorinen kertoo, että Venäjä on Silvastille kasvava markkina, jossa yhtiön […]...

Kuljetusliike Ville Silvasti arvostaa kaikkien kuljettajien huippuosaamista

Eerik Pietarinen vastaa puhelimeen Ruotsista, jossa viimeiset pari päivää on vierähtänyt. Pietarinen, yksi Suomen potentiaalisimmista rallikuskeista, ja tämän kartturi Juhana Raitanen ovat valmistautumassa ja testaamassa autoaan tulevan viikonlopun Ruotsin MM-rallia varten. ”Nukuttiin juuri päiväunet autossa”, kuski naurahtaa kuvaillessaan valmistautumistunnelmia. Pietarinen on alun perin kotoisin Pornaisista, pieneltä paikkakunnalta pääkaupunkiseudun läheisyydestä, mutta kolme vuotta sitten elämä vei […]...

Huoltorekka matkaa sinne, missä huoltoa tarvitaan

Ajatus liikkuvasta huoltoyksiköstä syntyi, kun projektien siirtyessä yhä kauemmaksi ja muuttuessa pitkäkestoisemmiksi, kaluston huolto haluttiin pitää toimivana, mutta minimoida huoltoa varten tarvittavat siirrot. Silvastin uusi huoltorekka vie huollon kaluston luo Suomessa, Pohjoismaissa ja Manner-Euroopassa. Erikoiskuljetusprojektien luonne on muuttunut liiketoiminnan kansainvälistyessä. Ennen autot lähtivät liikkeelle yhdestä paikasta ja kuljetuksen hoidettuaan palasivat takaisin kotivarikolle, jossa ne huollettiin.Nykyään […]...

Kun kyse on ihmisten ja ympäristön turvallisuudesta, kompromisseja ei tunneta

Aiempaa suuremmat kuormat lisäävät erikoiskuljetuksiin liittyviä moninaisia turvallisuus- ja ympäristöriskejä. Silvastin Norjaan Roanin tuulipuistotyömaalle kuljettamat voimaloiden lavat olivat pituudeltaan 57 metriä, kun vielä kymmenen vuotta sitten tuulivoimaloiden lavat olivat 30 metrin luokkaa. Kasvavat komponentit ja vaativat kuljetusolosuhteet ovat haastava yhtälö, jossa tarvitaan erikoisosaamista turvallisuusjohtamisessa ja riskienhallinnassa. Erikoiskuljetusalan johtavana toimijana Silvasti tähtää nyt edelläkävijyyteen myös terveys-, turvallisuus- […]...

Kuljettaja on yrityksen käyntikortti

Kuljettajan työhön sisältyy monia vaiheita aina matkan valmistelusta kuorman purkamiseen määränpäässä. Vaikka suurin osa työajasta kuluu autossa, kuljettaja Timo Pelto on tyytyväinen työnsä monipuolisuuteen. – Kuljettajan työ on sopivan haasteellista, ja päiviin mahtuu mukavasti vaihtelua. On hienoa olla Silvastilla töissä; meidän värit tunnistetaan jo kaukaa ja Silvastin kuljettajia arvostetaan. Me olemme Silvastin käyntikortti niin lastauspaikalla […]...